Background
29.3.2021

Ki­sa­muis­to­ja vuosien varrelta

Kä­sin­teh­dyis­tä ruusuk­keis­ta ki­mal­tei­siin

Viime aikoina on sosiaalisessa mediassa kiertänyt erilaisia kisakuva-haasteita. Kilpailukautta joudumme varmasti hevospuolella vielä jonkin aikaa odottelemaan, joten on mukava muistella menneitä aikoja. Ja vielä kun iso osa palveluista alkaa olla kiinni, on aikaakin penkoa ihan konkreettisia valokuva-arkistoja. Kaikenlaisia aarteita sieltä löytyykin, kuvien laatu vaan on hieman heikko. 


Yksi mie­leen­pai­nu­vim­mis­tä kisamuistoista on osallistuminen kenttäkisaan ensimmäisen oman hevoseni Katan kanssa. Toki Kata oli kokenut estehevonen, ja olihan sen liikutuskin monipuolista ja jopa raskasta nykyajan mittareilla, mutta ilman varsinaista maastoestetreeniä kisaan lähdettiin... Tallin lähimaastoissa oltiin hypelty puiden runkojen ja ojien yli, sillä mentiin. Punametsän maastorataa käveltiin, mielessä ainoastaan Uman kirjoittaman kirjan Cappuccino, kenttäkilpailun aakkoset- ohjeet. Sen on aika pyyhkinyt mielestä, että millä lailla kisoihin ilmottauduttiin ennen nettiaikakautta 90-luvun alussa. Mutta varmaa on, että Kipaa ei ollut, eikä myöskään navigaattoreita. Perille kuitenkin päästiin, ja saatiin kaikki osa-alueet suoritettua kunnialla. Maastossa tuli yksi kielto, mutta muuten meiltä onnistui hyvin kaikki esteet banketista lähtien. Kouluradalla ei entinen ravuri ollut parhaimmillaan, ja sieltä saatiin alhaiset prosentit, vaikka Kata ihan kiltisti kaiken suoritti. Liikemekaniikka vaan oli puutteellinen, ja laukka hyvin nelitahtista. Mutta fiksu estehevonen ja hyvä kunto sekä hevosella että ratsastajalla olivat varmasti oleellisena osana, että ylipäänsä selviydyttiin radoista. Ja tässä yhteydessä pitää muistaa, että niihin aikoihin liikuttiin oikeasti polkupyörällä paljon, meilläkin oli tallimatka yhteen suuntaan 18km, että oli kyllä kunto myös ratsastajalla kohdillaan. Tänä päivänä ei tulisi mieleenkään lähteä kenttäkilpailuun enää lainkaan, ihan jo iänkin takia, mutta nuoremmillekin suosittelen todella vahvasti ammattitaitoista valmennusta juuri kyseisen lajin parissa. Muuten touhu voi olla vaarallista. Hieno muisto kisasta silti jäi, ja ainakin hevonen luotti ratsastajaansa todella paljon!

1617037679495_Kielo%20ja%20Kata-me.jpg
1617037771875_5a34634a-26e8-431b-ba27-62305e09ab2d-me.jpg

Samoin hymyilyttää tuon ajan kisavarusteet. Eipä ollut kimalteita tai muita koristeita, vaan useita vuosia omana kisatakkina oli äidin vanha jakku, varmaankin hautajaisia varten hankittu.  Muuten mentiin hyvin perusjutuilla, eikä myöskään ruokintakikkailuja harrastettu. Heinä, kaura ja kivennäiset oli sen ajan meininki, ja sillä kyllä pärjäsi vallan hyvin. Heinän laatu vaan tuolloin oli ajoittain huonoa, ja hevosilla oli paljon keuhkovaivoja. 


Ja hei, entä ruusukkeet! Ei ollut aina pelkkiä hienoja kaupasta hankittuja, vaan jotkut oli tehty itse kankaasta ja pahvista ja  niissä oli hakaneula vaan takana. Sen ajan kuljetuskalustokaan ei ehkä ihan vakuuttaisi tänä päivänä, mutta vältyimme onneksi tapaturmilta. Toisaalta kuljettaminen oli aika harvinaista herkkua, ei silloin kilpailtu joka viikko, vaan ehkä enemmänkin muutamia kertoja vuodessa. 

Lolita SWE oli hieno tamma!

Lolita-me.jpg

Lolita- tamman kanssa kilpailtiin myös 90-luvulla, puolivälin paikkeilla. Lolita oli säpäkkä puoliverinen ja sen ratsastus aloitettiin vasta aikuisiällä. Se oli ollut 8-vuotiaaksi saakka vain siitostammana. Lolita ei tykännyt kuljetuksesta, vaan stressasi sitä kovasti ja huojui trailerissa, jos se vähänkään pysähtyi. Lolitan kanssa kilpailtiin kouluratsastuksessa helppoja luokkia, ja sillä olisi ollut varmasti edellytyksiä enempäänkin, mutta terveyshuolet ja keuhkovaivat häiritsivät sen menoa. 


Kerran olimme Lolitan kanssa lähiseudulla ihan pienellä tallilla koulukisoissa, ja hyvin onnistuneen suorituksen jälkeen aloimme pakata tammaa takaisin traileriin. Homma ei meinannut onnistua ja paikalle saapui paljon avuliasta väkeä. Itse olin silloin vielä nuori, enkä heti tajunnut sanoa apuväelle napakasti, että näin tämä ei onnistu. Apuväen mielestä tamma piti pakottaa kyytiin liinojen avulla... Lopputuloksena oli katkenneet liinat ja vapaana pitkin kisa-alueita laukkaava tamma. Lolita oli tamma kaikin puolin, ja tuollainen toimintatapa ei sille sopinut. Koppiin se meni lopulta ihan rauhassa, kun olin yksin sen kanssa. Muuten Lolitan kanssa oli radallakin reipasta menoa. Se rakasti ravilisäyksiä, mutta ei olisi millään malttanut kävellä. Sen kanssa olen saanut kerran 9 ravilisäyksestä! Sen koommin ei tuollaisia numeroita ole nähtykään. Olisikin pitänyt kehystää tuo paperi ihan seinälle ;)

Lolita%202-me.jpg
some-3154-me.jpg

Kielo Kestinmäki

Olen keski-ikäinen ratsastuksen harrastaja ja oman kotitallin pitäjä. Intohimona ovat kouluratsastus, hevoskasvatus sekä suomenhevoset. Ammatiltani toimin Tukesissa valvoen erilaisten eläinpalveluiden asiakasturvallisuutta. Koulutustaustani on maa- ja metsätaloustieteiden parista,  tarkemmin kotieläintieteiden saralta, Helsingin yliopistosta. 

Kommentit