Background
5.12.2021

Jou­lu­ka­len­te­ri

Pak­kas­päi­vän hommia

Pitkästä aikaa ajattelin kirjoitella tänne bloginkin puolelle. Muuten meidän tallin joulukalenteria voi seurata Maalaisleidit_ instan puolella. Blogiin pääsee avaamaan asioita vähän laajemmin. Tämän vuoden joulukalenterissa seurataan ihan meidän tallin arkista menoa. Viime vuoden joulukalenterissa oli teemana eri hevosten esittely, näiden nykyisten sekä edellistenkin hevosten. Olikin ihanaa muistella kaikkia omaan hevoselämään vaikuttaneita hevospersoonia!



Tallin arkea

Tallihommiin kireät pakkaset asettavat omat haasteensa. Niin kaunis kuin aurinkoinen ja kirpeä sää onkin, alkaa jäiset putket ja hevosten lämpimällä vedellä juottaminen tuntua ajoittain raskaalta. Lisäksi meillä ruokitaan hevosia vähän tiheämmin, jotta pakkanen ei sotkisi hevosen herkkää ruu­an­su­la­tus­jär­jes­tel­mää. Etenkin, kun liikunta on rajoitetumpaa.  Aina kun raahautuu tallille michelinmäiseksi toppa-tyypiksi naamioituneena, muistuttaa itselleen, että seuraavilla helteillä ei valiteta! Silloin on kuitenkin kenttä sula ja pehmeä, eikä hevosetkaan ole ihan yhtä reippaina.

1638728096128_263352398_576462853444837_140527175498788999_n-me.jpg

Rat­sas­ta­mi­nen tal­vi­sääs­sä

Ratsastuksellisesti kova pakkanen on hankalaa. Mitään rankempaa treeniä ei oikein voi tehdä jo ihan hengitysteiden hyvinvoinnin näkökulmastakaan. Kentän pohja on meillä aavistuksen kova, vaikka uran kohdalla pystyykin ravailemaan. Saimme pohjaa suolattua, mutta emme ihan ajoissa, joten liikuttaminen on varovaisempaa. Olen kyllä sitä mieltä, että monenlaisilla pohjilla voi mennä, mutta treenin määrä ja laatu tulee siihen sopeuttaa. Ja toki liikuttaminen on myös hyvin hevoskohtaista. Leidi ei ole ihan niin tarkka pohjasta, vaikka kyllä sekin liikkuu parhaiten joustavalla materiaalilla. Ja mikäs siinä muuten olisikaan rauhaksiin ratsastellessa käyn­ti­pai­not­tei­ses­ti ja muutamia ravipätkiä lisäten. Käyntityötä tulee muutenkin tehtyä turhan vähän. Leidi vaan ei ole ihan niin innostunut pelkästä hitaasta humputtelusta, vaan alkaa reipastua turhankin paljon. Nyt se onkin päässyt lämpimillä lihaksilla ratsastuksen jälkeen laitumelle irrottelemaan ja piehtaroimaan. Laitumen pohja on tällä hetkellä meillä se paras pohja. Kunhan vaan jalassa on tilsakumit ja 4 hokkia. Käymme myös maneesilla ratsastamassa aina, kun kalusto on kunnossa. Yritän päästä muutaman kerran viikossa tekemään varmalla pohjalla kunnon treenin. 


Leidin etenemiseen ratsastuksessa kuuluu oikein hyvää. Olemme yhdessä oppineet paljon, ja taas on saatu yksi pieni porras hypättyä eteenpäin. Meillä on ollut ongelmana jännittyneisyys ja Leidi on halunnut liikkua todella paljon eteenpäin ja osaksi vähän juossut alta pois. Nyt olemme valmentajamme Jonna Aaltosen avulla saaneet rentouden tekemiseen, ja pääsemme harjoittelemaan eri lailla asioita. Ravissa saan jopa ratsastaa hieman eteenpäin! Leidi omaa kyllä oikein hyvän työmoraalin aidon suomenhevosen tyyliin, ja nöyrästi tekee kaiken, mitä pyydetään, kun se vain sen ymmärtää. Myös tuntuma suuhun on nykyään parempi. Leidi ei kestä lainkaan painetta suussa, vaan voi aukoa suutaan, jos ratsastaja jää vähänkin liian pitkään liian vahvalle tuntumalle. Eli kuskiin kaivataan lisää nopeutta reagoida, ja myötääminen ohjasta on tosi tärkeää Leidin kanssa. 

IMG_7980-me.JPG

Loimitus

Päätin, että tänä vuonna Leidiä ei klipata. Viime vuonna Leidi sai elämänsä ensimmäisen klippauksen, ja muuttui aivan mahdottoman energiseksi. Tänä talvena käymme kuitenkin lämpimässä maneesissa vain harvakseltaan, joten en koe juuri nyt lyhyttä karvaa tarpeelliseksi, vaikka se siistimmän näköinen olisikin. Ja muutoin meillä maalaisolosuhteissa on hyvä ollakin omaa turkkia. Silti meillä kaikki hevoset talvisin loimitetaan. Meidän vanhimmat ponit ovat selkeästi herkkiä kylmälle ilmalle ja saattavat jopa näkyvästi palella, jos niillä on liian ohut loimi. Didi- varsalla, joka siis on 2-vuotias, taas on niin ohut ja silkkinen karvapeite, että sekin tarvitsee kunnon takin. Leidi on oikeastaan ainut meidän tallin asukkaista, joka kestää kylmää säätä parhaiten. Mutta treenissä olevana sille ei haluta mitään aivan valtavaa turkkia kuitenkaan, joten sekin loimitetaan sään mukaan.  Siksi on kiva päästää hevosia välillä ilman loimiakin nauttimaan lumikylvyistä! 



"Eristäminen lajitovereista on pahinta, mitä voimme hevoselle tehdä" Andrew McLean kertoo, lue lisää:  https://www.maa­seu­dun­tu­le­vai­suus.fi/hevoset/artikkeli-1.1665611

Hevosten hy­vin­voin­ti

Viime aikoina on ollut edelleen paljon keskustelua hevosten hyvinvoinnista. Mm. Andrew McLean esitelmöi Suomessa, siitä lisää: 

https://www.maa­seu­dun­tu­le­vai­suus.fi/hevoset/artikkeli-1.1665611

McLean nostaa esille hevosen tarpeen lajitoveriin. McLean poistaisi myös vaikkapa kalterit hevosten välistä tallissa. Tässä itsekin mietin, että meillä tosiaan edelleen isomman tallin puolella on kalterit. Ja miksi ihmeessä? Meillähän nämä tarhaavat samassa porukassakin, eli ei ole mitään syytä kaltereihin. Siirtotallissa, jossa Leidi ja Vickan asuvat, ei väliseinässä kaltereita ole. Ja usein näkee, kun tammat rapsuttelevat toisiaan seinän yli, vaikka siis viettävät joka päivä yhdessä aikaa ulkotarhassa 10-14 tuntia! Eli omaakin ajattelua ja toimintatapaa pitää pystyä uudistamaan. 


Onneksi meillä on hyvin stabiili lauma ja vaihtuvuus on vähäistä. On helppo saada aikaan laumat, joissa hevoset tuntevat toisensa ja mitään ylimääräistä välienselvittelyä ei tarvita. Leidi ja Vickan ovat tällä hetkellä kahdestaan, ja vaikka Vickan on aika reipasotteinen ja nopea tamma, osaa Leidi kyllä hyvin väistää sitä. Leidi väistää myös ruokailutilanteissa, ja heinien jaossa täytyy huomioida, että Leidille on omia kasoja kohtuu kauas Vickanista. 


Toisessa laumassa meillä on vanhat ponirouvat Sissi ja Bella, sekä niiden kaverina nuorukainen Didi. Bella pitää porukan ruodussa, ja sen heinäkasalle ei tarvitse muiden mennä. Didi etenkin väistää Bellaa nopeasti ja rajustikin, ja tämä on myös niitä käsittelevien ihmisten ymmärrettävä. Toisaalta taas koko porukka vetäytyy aina päivällä aamuheinien jälkeen lepäilemään metsärinteeseen, ja siellä Didi voi olla melko lähellä Bellaa, ja levätä rauhassa, kun vanha rouva on vahdissa. Lauman merkitys korostui juuri Didin kanssa. Se oli varsana emänsä kanssa todella villi ja rohkea, emänsä ei sitä komentanut, vaan melkeinpä väisti, ja Didi pukitteli karsinassa sitä päin ja  oli välillä meille ihmisillekin haastava. Bella pisti nuorukaisen vieroituksen jälkeen, eli 11 kuukauden iässä välittömästi järjestykseen. Järjestys on säilynyt samana koko ajan, ja nyt Didi on asiallinen myös meille ihmisille. Sissi ja Didi sen sijaan ovat aivan parhaita ystäviä. Ne syövät samasta kasasta ja voivat juoda samasta kupistakin, ja viettävät muutenkin aikaa todella paljon ihan yhdessä kylki kyljessä. Niitä on kyllä hauska seurata! 


Nyt vaan toivotaan pakkasten keskelle lisää lunta, jotta tarhan pohjat olisivat pehmeämmät ja varsinkin kengätön Didi pääsisi kunnolla riehumaan. 


Kuvassa Didi viime talvena:


unnamed%20(6)-me.jpg

Kommentit