Background
3.12.2020

Jou­lu­ka­len­te­ri

Luukku 3: Lolita ja tutus­tu­mi­nen kou­lu­rat­sas­tuk­seen

 Meidän nykyisen tallinväen äiti ja isoäiti on tänään esittelyvuorossa! Lolita oli emä meillä nykyäänkin asuvalle Lillille, sekä emänemä 2019 syntyneelle Didille. Varsinainen kantatamma siis. 


Lolita tuli minulle aikuisena, mutta kovin keskeneräisenä varsoneena tammana. Sen suku oli vanhaa ruotsalaista kouluhevoslinjaa. Isän sukupuussa olivat sellaiset nimet, kuin Lambert, Emir ja Gaspari. Emän puolelta sukutaulusta löytyi mm. Drabant ja Tokajer. 


Lolita oli myös hyvin kiltti hevonen, mutta aika tulinen ja aivan aito tamma. Alkuun ei paljoa kävelty, vaan vauhdilla edettiin. 


Lolitalla oli kivat ja letkeät liikkeet, ja jonkin verran elastisuuttakin, varsinkin ravissa. Alkuun kaavailin Lolitasta itselleni estehevosta, mutta myös sen keuhkoissa oli vikaa, joten päätimme siirtyä kouluratsastukseen. Lolitan selässä koinkin ensimmäisen kerran tunteen oikeasta liikemekaniikasta ja jopa joistain kootuista liikkeistä. (Ehkä levadeja ei lasketa, mutta kerran tulimme maastosta sellaisilla kotiin päin, kun umpimetsässä ollut hiihtäjä pelästytti.)


Lolitan kanssa tutustuin myös paremmin tammojen sielunelämään. Siinä missä ensimmäinen hevoseni Kata oli ollut kiltti ja tasainen, jotenkin ruunamainen, Lolita oli todellinen tamma. Lisäksi se suhtautui alkuun skeptisesti moneen uuteen asiaan, koska sillä ei ollut niistä kokemusta. Loimien kanssa sai aina olla varovainen, ja sille hankittiinkin vain sellaisia kahisemattomia materiaaleja, koska se saattoi pelästyä kovastikin loimia.  


Kuljetuksesta Lolita ei nauttinut, se oli laitakauhuinen, eli se saattoi huojua trailerissa rajusti puolelta toiselle. Opin sen kanssa, että hevosyhdistelmällä on ajettava todella hiljaa, siis aivan hiljaista vauhtia, etenkin kaarteissa ja risteyksissä. Pienikin liian nopea kiihdytys, ja Lolita alkoi huojumaan kopissa. Mutta sekin tottui sitten ajan kanssa kuljetukseen, ja oli aloillaan, jos vain edettiin varovasti.  Lolitan ansiosta meidän kaikki varsat on opetettu ja totutettu kuljetukseen jo ihan pieninä. Kun varsat saavat hyvän ja rauhallisen kokemuksen kuljetuksesta ja lastaamisesta jo pieninä, niillä harvemmin on myöhemminkään siinä mitään ongelmia. Lisäksi jaksan aina muistuttaa, että hevosten kanssa ajamiseen täytyy varata aikaa, ja risteykset ja mutkat tulee mennä hitaasti. Moni lastausongelma on saanut alkunsa siitä, että kuljetuksesta on tullut epämiellyttävä kokemus. Ja kukapa haluaisi kilpailupaikalla ottaa trailerista hevosen, joka on koko matkan jännittänyt lihaksiaan kovasti?


Lolitan keuhkot vaivasivat, ja sille tehtiin allergiatestit, joissa paljastui sen olevan allerginen monenlaisille asioille, mm. erilaisille siitepölyille. Lolita sai siihen aikaan harvinaisempaa siedätyshoitoa, joka muistaakseni tilattiin USA:sta saakka. Siedätyshoitoa annettiin nahan alle pistoksina muutaman vuoden ajan. 



Kilpailin Lolitalla jonkin verran, mutta kouluratojen tuloksilla ei juhlittu. Lolita ei meinannut koskaan malttaa radalla kävellä, siis ei askeltakaan. Ravilisäykset olivat sen lemppareita, ja kerran saatiin jopa 9 sellaisesta! (Olisi pitänyt kehystää, kun ei niitä ysei kovin usein törmää kouluratsastuksen pöytäkirjoissa... )


Vaikka Lolita oli reipasliikkeinen ja kuumakin tamma, sen kanssa oli mukavaa touhuta. Sillä oli myös kiva maastoilla, sillä vaikka se kiehui ja tanssi, se ei koskaan lähtenyt ns. lapasesta, vaan pysyi kutakuinkin ratsastajan avuilla. Alkuun omalla kotitallilla ei ollut edes kenttää, vaan ratsastelin hiekkateitä edestakaisin. Muistan, kun kevät sulatteli teitä ja pääsi pitkästä aikaa kunnolla ratsastamaan, ja tein tuossa kotitiellä laukanvaihtoja. 


Lolita sitten astutettiin vuosituhannen vaihteessa, ja 2001 syntyi meillä nykyäänkin asuva Lilli, eli Lily of the Valley. Lolitalla tehtiin myös muita varsoja, mutta valitettavasti mikään niistä ei selvinnyt aikuiseksi saakka. 


Viimeisen palveluksen Lolita tekikin varsottuaan kuolleet kaksosvarsat, se meni sijaisemoksi orpovarsalle. Orpovarsan se otti lähes välittömäksi omakseen. Kaikesta epäonnesta huolimatta Lolita oli loistava emä ja runsas maidontuottaja. Tämänkin ominaisuuden se on tainnut periyttää tyttärelleen Lillille. 


Lolita jätti kyllä ikuisen jäljen hevosnaisen sydämeen, ja se on myös ollut yksi niistä elämän hevosista! 


Lolita%202-me.jpg
some-3154-me.jpg

Kielo Kestinmäki

Olen keski-ikäinen ratsastuksen harrastaja ja oman kotitallin pitäjä. Intohimona ovat kouluratsastus, hevoskasvatus sekä suomenhevoset. Ammatiltani toimin Tukesissa valvoen erilaisten eläinpalveluiden asiakasturvallisuutta. Koulutustaustani on maa- ja metsätaloustieteiden parista,  tarkemmin kotieläintieteiden saralta, Helsingin yliopistosta. 

Kommentit