Background
2.12.2020

Jou­lu­ka­len­te­ri

Luukku 2: en­sim­mäi­nen oma hevonen

90-luvun alussa pitkäaikainen haaveeni toteutui, ja sain ensimmäisen ikioman hevosen. Galaxine eli Kata oli varsin mainio ensihevonen. Vaikka se olikin ravisukuinen, se oli ratsuksi koulutettu ja kovin kiltti tapaus. Se hyppäsi mielellään ja vauhti näytti varmasti hurjalta, kun se nelitahtisella laukallaan kipitti menemään. 


Katan kanssa pääsin harjoittelemaan hevosenomistajan elämää iloineen ja suruineen. Jälkeenpäin sitä pohtii, että miten sitä on selvinnyt monessa mutkassa, vaikka ikää ei tuolloin ollut paljoakaan. Eikä ollut googlea tai Facen talliniksit-  ryhmää. Mutta ilmeisesti muun talliporukan tuella ja avulla on sitten päästy eteenpäin. Toki kaikkea tekemistä ohjasi aivan pohjaton into ja palo oppia ja ottaa asioista selvää. Kaikki kirjat ja lehdet hevosiin liittyen tuli kahlattua läpi ja moneen kertaan. 


Katan kanssa tehtiin kaikkea mahdollista! Sen kanssa käytiin uimassa, sillä ajettiin kärryillä, sen kanssa osallistuin este- ja koulukisoihin, ja jopa kenttäkisaan. Välillä olen miettinyt, että miten me silloin ilmottauduttiin kisoihin tai osattiin ajaa paikan päälle, kun ei ollut Kipaa eikä navia. 


Kata toimi kaikessa ratsastuksessa ja käsittelyssä mallikkaasti. Se oli myös oikein miellyttävä ratsastaa, vaikka toki jalostuksen rajoitteet siinä näkyivätkin. Katalla haastavin askellaji oli ehdottomasti laukka. Se ei oikeastaan edes laukannut kunnolla, vaan askellaji eteni hyvinkin nelitahtista tempoa. Se oppi kaikesta huolimatta vaihtamaan laukan omalla persoonallisella tyylillään, sellaisen ravipompun kautta. 


Esteillä sen mekaniikka, tai takajalkojen avaaminen eivät olleet sen vahvuus, mutta niin luottavainen se oli ratsastajaansa kohtaan, että siitä mentiin yli, mistä ohjattiin. Sen missä tekniikka ja kapasiteetti puuttuivat, korvasi kultainen sydän. Ja vaikka Kata oli todella kiltti, oli se kuitenkin reipas ja laitumelle mennessä saattoi laukata täyttä pukkilaukkaa. 


Katalla oli myös mukavaa maastoilla. Muistankin, kun kuljin sillä usein kävellen Sammaliston tallille maneesiin estevalmennuksiin. Matkaa oli reippaasti, eikä valaistua tietäkään koko matkaa.  Kädessä oli ohjien lisäksi taskulamppu ja selässä villaviltti (ja ei siis mikään enkkuviltti, vaan vaarin perintönä saatu oranssinen...). Nykyajalle kiitos otsalampuista! Maastossa sekä välillä jopa raviradalla, käytiin laukkaamassa, ja kovaa. Joko aika on kullannut muistot, tai sitten ei vain nuoresta iästä johtuen ollut minkäänlaista jännitystä tai pelkoa sen kanssa liikuttaessa.


 Harmillisesti sen keuhkot vain olivat sen heikko lenkki. Olisi ollut ihanaa saada se vielä eläkepäiville, kun oma talli perustettiin, mutta keuhkoja ei enää saatu kuntoon. Sen ajan hevosilla oli nykyaikaa enemmän keuhkoihin liittyviä sairauksia. Heinän laatu vaihteli paljon, ja varmasti talli-ilmanlaatuunkaan ei aina panostettu. Esikuivattu heinä on varmasti ollut monen pölyallergisen pelastus. 


Muistan myös Katan ensimmäiset varusteet, ja miten ihanaa oli käydä Hyvinkäällä, olisiko ollut Valjaskolmiossa ostoksilla. Silloin valikoima oli niin suppeaa, tai ainakin omaan budjettiin sopivat jutut. Katalla oli yksi satula, yhdet suitset, kaksi satulahuopaa (sininen ja valkoinen) sekä yksi loimi. Kuivatukseen oli yksi viltti. Pinteleitä sitä vastoin oli reilusti ja jostain käsittämättömästä syystä niitä myös paljon käärittiinkin, usein yöksi. 


Kaikenkaikkiaan Katasta jäi ihana muisto! 

Kielo%20ja%20kata-me.jpg
1617034800572_Kielo%20ja%20Kata%20maastoesteill%C3%A4-me.jpg

Kommentit