Background
13.12.2020

Jou­lu­ka­len­te­ri

Luukku 13: Vickanin nuo­ruus­vuo­det

Vickanin luukku osa 2

Siru Heikkilä kirjoittaa: 

Nelivuotiskeväänä Vickanilla aloitettiin hyppääminen ratsastajan kanssa. Hyppääminen alkoi melkein heti ongelmilla, kun Vickan rupesi jumittamaan ja kieltämään. Se jumitti ja peruutti ihan sileälläkin ja sama jatkui sitten esteiden kanssa… Silloin kun Vickan ei jumitellut se kyllä hyppäsi hyvin ja erittäin innokkaasti. Mutta se keksi myös että esteen jälkeen on kiva vetää pää alas ja alkaa mennä köyryloikkaa. Näihin aikoihin putosin usein Vickanilta, mutta putoamisesta se ei saanut enää paniikkia. Aika usein jouduin kuitenkin lääkäriin milloin aivotärähdyksen, ja milloin polven venähdyksen takia. Käytiin kuitenkin säännöllisesti estevalmennuksissa ja satunnaisesti myös kouluvalmennuksissa. Koulupuolella se meni nelivuotiaana oikein kivasti.


4-vuotiskauden aikana tehtiin paljon kaikkea, hypättiin Vickanin ensimmäiset maastoesteet, käytiin uimassa, maastoiltiin paljon, ja käytiin meidän ensimmäiset kisat. Ensimmäiset estekisat päätyi hylkyyn kuten monet kisat sen jälkeenkin. Vickan kielsi paljon, tai oikeastaan meni aina esteistä ohi, varsinkin radalla. Treeneissä mentiin korkeimmillaan noin 90cm esteitä, koska tavoitteena oli laatuponikilpailut joissa olisi se korkeus.


Päästiin laatuponikisaan, mutta taas kilpailun ulkopuolisena jalostusohjesäännön takia. Mutta olen tosi tyytyväinen meidän suorituksiin, askellajikoe meni tosi hienosti, ja saatiin ravista 8,5 ja laukasta 9! Laukasta sanottiin että se on hyvin ylämäkeen sekä ponia kehuttiin erittäin potentiaaliseksi. Esteosuus oli 90 cm korkeudella ja sekin meni hyvin muutamaa kieltoa lukuunottamatta, joka tietty verotti pisteitä. Koska kyseessä oli nuorten hevosten tilaisuus, sai radasta arvostelun, vaikka tulisikin kieltoja. Olen erittäin tyytyväinen Vickanin estearvosteluun: hyppytekniikasta 9, kapasiteetista 9 (suuri kapasiteetti), ja laukasta 9. Tu­le­vai­suu­den­nä­ky­mät esteponina 9,5, kommenttina mielenkiintoinen urheiluponin alku.



Vipe%204v%20hypp%C3%A4%C3%A4-me.jpg

Vaikka Vickan välillä hyppäsikin tosi hyvin, se oli silti epävarma eikä oikein hallinnassakaan. Näihin aikoihin mietin jopa, että myisin Vickanin, vaikka enää se ei tulisi mieleenkään. Koska esteillä epäonnistumisia tuli liikaa, päätin 5-v kauden keväällä, että kokeillaan startata koulukisoissa, olihan Vickan mennyt aina kivasti koulupuolella. Ei oltu keskitytty ennen kouluratsastukseen niin paljoa, vaikka Vickanilla oli lahjoja siihenkin, koska itseäni ei kiinnostanut. :D Ajattelin kouluratsastuksen olevan tylsää ja tykkäsin paljon enemmän esteistä, koska niissä on enemmän vauhtia.



Vipe%204v-me.jpg

Joten ensimmäiset koulukisat kisattiin harjoituskisoissa Helppo C tasolla, omaksi yllätyksekseni rikkeettömällä ja sujuvalla radalla. Prosentit nyt eivät olleet kummoiset, mutta ekoiksi kisoiksi oikein mukava kokemus! Koulukisojen parissa jatkettiin koko kevät, tasolla Helppo C - Helppo B, ja toimme joka kisoista ruusukkeen kotiin. Olin tosi innoissani ja mielenkiinto kouluratsastukseen heräsi. Jatkettiin kuitenkin myös estevalmennuksissa käymistä.

Alkukesästä rupesin miettimään 5-vuotiaiden ikäluokkakilpailuja, mutta ne tuntuivat aika kaukaisilta haaveilta, koska ne olivat Helppo A tasolla eikä kumpikaan meistä, ei kuski eikä hevonen, ollut ikinä kilpaillut sillä tasolla. Aloitettiin kuitenkin tasoon vaadittavien asioiden harjoittelu, ja vastalaukka osoittautuikin meille vaikeaksi…


Ensimmäiset kansalliset kilpailut eivät menneet ihan putkeen, tuloksena hylky, kun nuorille hevosille avoimessa kansallisessa Helppo b- luokassa Vickan päätti hypätä kouluaitojen yli… Se oli kyllä ihan puhtaasti vahinko, mutta hylkyhän siitä tietysti tuli. Harmitti niin paljon, koska rata olisi muuten ollut yksi parhaistamme! Treenit kuitenkin jatkuivat, ja seuraavaksi olimmekin jo osallistumassa 5-v cupin osakilpailuun, meidän molempien ensimmäiseen Helppo A luokkaan! Ja vielä heti isoissa kisoissa, Lappeenrannan kansallisissa. Tuloksena siihen mennessä paras ratamme ja ennätysprosentit 73,6% (kollegiaalinen arvostelu)  ja vielä toinen sija! Ei meinattu uskoa todeksi kun kuultiin tulokset, että tämä esteponi sijoittui kaikkien niiden hienojen kouluhevosten joukossa!

Vipe%205%20v%202-me.jpg

Koulutreenin ohella menimme jonkin verran esteitäkin, treeneissä hyvinä päivinä mentiin onnistuneesti 100cm rataa, toisina päivinä ei päästy edes ristikoista yli jumittelun takia… Käytiin omaksi iloksemme myös harjoituskisoissa 80-90 cm tasolla, mutta pidettiin esteet lähinnä mielenvirkistyksenä, eikä otettu sitä niin vakavasti.

5-v kausi huipentui 5-v cupin finaaliin johon olimme päässeet. Siellä mentiin meille vaikea rata yhdellä rikolla, joka ei siinä vaiheessa kyllä haitannut. Lopulta sijoituttiin koko sarjakilpailussa neljänsiksi joka oli kyllä kauden kohokohta!


Jatkuu seuraavassa osassa

Vipe%205%20v-me.jpg

Kommentit