Background
24.11.2020

Is­tun­ta­har­joi­tuk­sia

Olimme Leidin kanssa Aira Toivolan tunnilla tarkastelemassa lähinnä ratsastajan istuntaa. Istunnalla kun on suuri vaikutus ratsukon tasapainoon ja myös hevosen vinouteen. 


Omassa istunnassa selkein haaste on kylkien vinous ja se samalla vinouttaa koko istuntaa ihan lantiosta saakka. Airan avulla sain hyviä vinkkejä siitä, miltä tuntuu istua suorassa ja oikeassa asennossa. Lisäksi pohdittiin lisäharjoituksia ihan ilman hevosta tehtäväksi, jotta tietyt lantion alueen lihakset aktivoituvat ja vahvistuvat. 


Kaikista parasta tässä istunnan parantamisessa on hevoselta saatu välitön palaute rentoutumisena ja tehtävien ymmärtämisenä. Lisäksi oman keskivartalon  hallinta auttaa koko paletin hallinnassa ja vaikkapa kokoamisen aloittaminen on helpompaa. Leidi viihtyi hyvin näissä sille helpoissa tehtävissä ja oli selkeästi hyvin rento. 


Itsellä tuppaa hyvin helposti käsivarret leviämään, eli eivät toisin sanoen pysy kiinni vartalossa, niin kuin kuuluisi. Hyvä mielikuvaohje auttaa tässäkin, eli ajattelen kainalon kiristämistä, jolloin saan käsivarren olkapäästä kyynärpäähän, kiinni vartaloon, ja sitten loppuosa käsivarresta saa jäädä rennoksi ja tämähän vaikuttaa suoraan kuolaintuntumaan. 


Hyvä istunta on siis merkittävä panostus hevosen hyvinvointiin! 

Kommentit